Asiantuntijamme

Jan Holmberg Senior Big Data arkkitehti

”Perigeumissa olen saanut olla mukana haastavissa asiakasprojekteissa. On vaadittu paljon, mutta myös luotettu ja kannustettu.Itseäni motivoivat työn sisältö ja tekniset haasteet. Uran aikana teknologia on vaihtunut muutamaan kertaan ja nyt kun projektini ovat keskittyvät BigDataan, laajasta osaamisesta on hyötyä. Jatkuva uusien teknologioiden synty vaatii ratkaisuilta innovatiivisuutta, mutta myös malttia ja hyväksi todettujen tekniikoiden kunnioitusta. 

Haasteellista, mutta palkitsevaa. Jos osaaminen on loppunut, omien joukosta on aina löytynyt joku, jolta on saanut apua. Syvissä vesissä on uitu, mutta lopulta on aina löytynyt ratkaisu. 

Perigeumissa olen kokeneiden amattilaisten joukossa. Itsekin koen olevani sellainen - ammattilainen.”

Jan Holmberg


Olli Heino Business Intelligence, Big Data & analytiikka konsultti

”Työtehtäväni ovat konsultille tyypillisen vaihtelevia: tietovarasto- ja raportointiarkkitehtuurin mietinnästä käytännön ETL-toteutukseen ja dashboardien suunnittelusta sekä toteuttamisesta liiketoimintaongelmien ratkomiseen analytiikan avulla. Parasta Perigeumissa on luottamus työntekijöitä kohtaan – meillä on valta ja vastuu tehdä oma työmme parhaaksi katsomallamme tavalla eikä aikaa kulu turhan byrokratian ja hallinnon pyörittämiseen. Kenties tämän takia meille onkin valikoitunut mukava, itseohjautuva ja aikaansaava porukka, jolta saa aina tarvittaessa tukea ongelman kuin ongelman ratkaisuun.”

Olli Heino


Janne Eränen Senior Business Intelligence ja big data konsultti

"Konsultin työssä on parhaimmillaan useita palkitsevia puolia; omien vahvuuksien hyödyntäminen, uuden teknologian oppiminen, asiakkaan työskentelytapojen kehittäminen, varmuus siitä, että osaavat työkaverit auttavat haastavissa tilanteissa, sekä ehkä merkittävimpänä asiakkaan vilpitön innostus onnistumisten edessä."

Janne Eränen